Nyt on osa muutoksista tapahtunut. Koska kyllästyn nopeasti ja muutan mieltäni vieläkin nopeammin, saattaa ulkoasu muuttua vielä uudestaankin tässä, mutta eipä se mitään. Toisaalta aikaa ei ole ollenkaan liikaa, nytkään ei olisi ollut aikaa tähän...
Ihan pian on tulossa aika iso juttu. Olen sitä miettinyt jonkun verran ja siihen on tulossa tekstiä ja kuvia paljon. Nyt en ehdi tehdä sitä juttua, koska koko ajanhan minun pitäisi lukea ja tehdä muita juttuja.
Tänään saan kahteen eri kertaan karata kotoa ja tehdä jotain kivampaa ja hyödyttömämpää koulun kannalta :D Huomenna onkin sitten se isänpäivä, joten menen heti aamulla kylään herättämään veljet ja touhutaan omia juttuja kunnes isä haluaa herätä. Hänellä on siis ensiviikolla yövuoro ja se alkaa aina sunnuntai-iltana, joten ymmärrettävästi haluaa nukkua pitkään.
Kaikki se aika, jonka olen kotona, minun pitää lukea ensiviikon tenttiin, tehdä tehtäviä ja yrittää löytää kirjallisuutta mahdollisimman paljon. Tuo jälkimmäinen on osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi, mutta yrittää täytyy silti koko ajan. Vielä viikko ja sitten saan melkein luvalla miettiä enemmän joulujuttuja :D Luulen, että tähän jouluintoon on nyt tänä vuonna yksi syy, koska normaalisti tämä alkaisi vasta joulukuussa ja silloinkaan ei näin vahvasti. Mutta nyt on sellainen juttu, että aika monet asiat tuntuvat voimakkaammilta kuin normaalisti. Siitä siis myöhemmin lisää.
Nyt tästä täytyy hankkia aamupalaa ja alkaa lukemaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)