The human brain can maintain only about 150 stable social relationships

Tänään on vähän parempi päivä kun eilen, vain vähän. Olen miettinyt koko päivän nyt sellaista asiaa, joka vaivaa minua ihan todella paljon. Oikeastaan kaksi asiaa mutta vain toinen niistä on vakava-asteikolla selkeästi ykkönen. En voi siitä kirjoitella ihan kauheasti mutta jotain on pakko koska en voi tästä puhua kenellekään.

Joskus parisen vuotta sitten kuulin uutisen, joka kosketti liian läheisesti. Siis tapahtumiltaan se ei olisi niinkään suuri asia, vaikka vakavajuttu onkin, mutta kun se liittyy ihmisiin, jotka tunnen erittäin hyvin. Silloin en uskonut asiaa, en edes sekunniksi. Tiesin ettei se totta voi olla, tunsin kaikki ihmiset ja luonnollisin sekä loogisin selitys oli että se on kaikki pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Se asia sitten meni sillä ohi. Tietenkin mietin jo silloin ihan hetken että miksi hän keksii tuollaista.

No nyt se sama asia on esillä taas kun kuulin toiseltakin saman tarinan. Vieläkään en halua uskoa juttua ollenkaan. En ymmärrä miten se edes voisi olla totta? Onko kyseessä vain joku väärinkäsitys vai onko tämä toinen muista asioista niin heikko että uskoo tarinat, joita hänelle kertoo se, joka aloitti näiden kertomisen? Tiedän, että hänellä on erinäisiä ongelmia muutenkin. Tässä huomaan kuinka tärkeää on ihmisten seura. Jos viettää liikaa aikaa vain perheensä kanssa, sitä eristäytyy muusta maailmasta eikä osaa olla enää muiden kanssa kovinkaan luontevasti. Ystävät ovat ihan älyttömän tärkeitä.

Minä ajattelin nyt asettaa itselleni tavoitteen: yritän parhaani mukaan viedä häntä ulos ja ihmisten ilmoille. Koska haluan että hän pääsisi taas kiinni elämästä. Ettei hän vain hautautuisi siihen pieneen, pieneen piiriin, vaan hakeutuisi muidenkin seuraan. Elämää rikastuttaa kummasti kun pääsee näkemään ja tutustumaan uusiin ihmisiin.

Hassuintahan tässä on se, että minä yritän viedä häntä ulos maailmaan. Minä en ole ikinä ollut sellainen ihminen, joka hilluu tuolla jossain koko ajan. Minä pidän siitä että saan olla itsekseni. Jospa siis sen lisäksi että herätän hänet tähän maailmaan, sosiaalistan itseänikin ihan vahingossa siinä samalla :) Jos minun pitäisi yksin mennä jonnekin, niin en luultavasti sitä tekisi. Mutta nyt meitä on tässä kaksi, joten eiköhän se onnistu. Ainakin toivon niin. On todella sääli katsoa niin mukavan ihmisen syrjäytyvän ulkomaailmasta ilman mitään syytä.