sunnuntai 30. joulukuuta 2012

The funniest people are the most depressed.

Ostin sitten maailman rumimmat kengät. No ei ehkä ihan maailman rumimmat, mutta melkein kuitenkin. Ainut syy, miksi ostin ne, oli se että ne on lämpimät eikä haittaa vaikka ne menisi pilalle tai muuten niille tapahtuisi jotain. Niin ja halpa hinta oli myös tärkeä tekijä.
Käytän niitä vain tulevassa harjoittelussa ja mahdollisesti samassa ympäristössä myöhemmin jos ne selviävät siitä.


Tiedän muuten mistä huono tuuleni johtuu tai mistä tekijöistä se johtuu. Näin äkkiä laskettuna kolme asiaa, jotka yhdessä saivat aikaan tämän. Kaksi tekijöistä on ennustettavia, niitä osaa odottaa. Kolmas on sellainen, että jos joku kohtelisi minua niin kuin ihmistä, ei hän olisi taas tehnyt näin. Toisaalta, voisin itse poistaa tämän tekijän ja varmaan kohta teenkin sen jos juttu jatkuu näin.


Olen myös vähän malttamaton. Nyt kun olen lähettänyt kaksi kirjettä kahteen eri osavaltioon, en jaksa odottaa että tulisi vastaus. En edes vielä oikein usko että saan mitään, niin siksikin tämä on jännittävää. Ei voi tietää meneekö kirjeeni perille, tuleeko vastausta ikinä. Alunperin oli tarkoitus laittaa kolme kirjettä, mutta nyt on niin jännittynyt olo että kaksi saa riittää kunnes tiedän että homma toimii.


Näiden kahden pitäisi saada kirjeet vasta perjantaina. Ja sitten menee ties kuinka kauan kun mahdollinen kirje tulee takaisin. Pitäisi saada jotakin muuta ajateltavaa. Ja siitä tulikin mieleeni, että tämä on mitä luultavimmin tämän vuoden viimeinen postaus :D Huomenna menen vielä elokuviin ja sitten hengailen siellä, täällä, tuolla kunnes vuosi vaihtuu.



Ensi vuodelta toivoisin vähemmän valehtelua, enemmän rehellisyyttä, omaa asuntoa tästä kaupungista, paljon töitä alaltani, uusia tuttavuuksia, matkustelua (tämä toive luultavastikaan ei tule toteutumaan) ja ihan vain paljon ilonaiheita.



En uskalla luvata mitään, kun ne lupaukset on niin helppo rikkoa. Vuoden aikana on tapahtunut paljon, esimerkiksi kolme blogia :D Mutta paljon kaikenlaista hauskaa, jännittävää, hirveää. Vuoteen mahtuu paljon, siksi toiveet ensivuodelle on korkealla.
Kuvitus on omaa, kävin luistelemassa yksi päivä ja kuvailin siellä. Jäätä on jostain syystä ihana katsella ja kuvailla. Minä ainakin tykkään jäästä.
Ihan loppuun vielä yksi tai kaksi kappaletta elokuvasta, jonka kävin katsomassa muutamia päiviä sitten. Tykkään myös siitä elokuvasta ja siinä olevasta musiikista :)



Ja tähänhän se elokuvakin loppui:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)