lauantai 29. joulukuuta 2012

Full moon

Ei. Näin tämä ei suju. Kun taas tarpeeksi on täällä kotona, tulee se olo että haluaa omaan rauhaan sinne omaan kotiin. Harmi etten voi asua tässä kaupungissa itsekseni vielä. Ehkä vuoden päästä tilanne on jo toinen, viimeistään parin vuoden päästä.

Piti tehdä tästä parempi postaus ihan omien kuvien kera, mutta kun en enää jaksa ja aikaisemmin oli liian...jotain. Olisi pari asiaa muutenkin kerrottavana, ei mitään erikoista kuitenkaan. Ehkä sitä jaksaa huomenna ehkä ei.

Toivon että huomenna saisin aikaiseksi kirjoittaa parille muullekin vangille, se on ollut mielessä koko ajan muttei ole ollut aikaa kirjoittaa. Eilenkin meni muutama tunti kun etsin mahdollisia kirjekavereita. Nyt niitä olisi valmiina mietittynä, pitää vain päästä kirjoittamaan ja lähettämään.

Kirjoittamiseen tarvitsen oman ajan ja sellaisen oman rauhan, koska haluan ihan oikeasti keskittyä siihen. Tietenkään ensimmäiseen en nyt kirjoita mitään kovin syvällistä mutta silti haluan sen rauhan siihen. Jospa sitä huomenna saisi. Toivon kovasti niin.

Viimeiseksi vielä laulu, joka tuli mieleen kun ulkona näin aika täysinäisen kuun.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)