Nyt on viikon juoksut juostu, viikonloppuna teen vain tehtäviä ja yritän rentoutua.
Yritin miettiä tätä varten jonkin aiheen, mutta en jaksa millään kirjoittaa nyt niistä :D Eli siis taitaa tulla ihan tylsä päivitys parista päivästä.
Keskiviikko meni siis koulussa suurimmaksi osaksi, siinä ei siis kerrottavaa. Eilen oli ne meidän ykkösten kastajaiset ja ne meni ihan mukavasti. Vähän jännitti aluksi ja jännitti vähän lisää kun näin ketkä kaikki olivat meidän ryhmässä. Meidän ryhmään kun tuli yksi sellainen ihminen, jota me vähän kaverini kanssa toivoimme. Toive siis toteutui eilen kahdella tavalla: 1. Ei satanut koko sinä aikana kun ulkona olimme ja 2. saimme ryhmäämme yhden toivomamme ihmisen.
Ilta päättyi yhden ihmisen osalta vähän kesken ja ehkä "nolosti". Minusta hänen ei tarvitse hävetä, mutta hän itse saattaa kuitenkin katua yhtä tai kahta asiaa. Vähän vieläkin mietityttää pääsikö eräs turvallisesti kotiin...Toivottavasti se selviää ensiviikolla koulussa.
Viimeinen paikka, jossa olimme, oli aika kamala. Siellä oli sellaisia ihmisiä, jotka katsovat meitä aina ilkeästi vaikka me ei tunneta niitä ja ne ei tunne meitä. Ainakaan me ei olla koskaan juteltu niiden kanssa. Se siis ei ollut paras tapa lopettaa muuten kivaa iltaa.
En taaskaan juonut itse kuin yhden, joten olin selvääkin selvempi ihan koko illan. Olin muutenkin jo yhdentoista aikaan aivan valmis nukkumaan :D Olin ensinnäkin koko keskiviikon menossa ja jumpassa, torstaina koko päivän aina sinne yhteentoista asti olin menossa. Siinä vähän alkaa väsyttämään se kiire ja juokseminen. Onneksi nyt saa rauhoittua pari päivää (jos pakollista kauppareissua huomenna ei lasketa).
Nyt tässä suihkunraikkaana odotan että kello olisi yhdeksän, yhdeksältä tulee hulluuden historia-ohjelman toinen osa enkä malta odottaa. Hulluus on niin kiehtovaa :P
Tässä tämä tänään, katsotaan mitä huominen tuo! :)
Ps. Kuvat on taas googlesta ja kuvat kertovat tästä päivästä, vähän ajatuksiani ja tuntemuksiani. Tuosta lehmäkuvasta kirjoitan heti lisää kun jaksan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)