Hassua ajatella, että vuoden päästä asun ehkä omassa kaupungissani ja ihan oikeassa kodissa. Tätä toivon kovasti, en haluaisi asua täällä kauempaa kuin tämän vuoden, jonnekin keväälle/kesälle asti. Voinkin muuttaa täältä pois jos vain saan töitä, koska koulua meillä on sen verran vähän. Siis koulun takia täytyy tehdä paljon, mutta täällä koululla ei tarvitse olla paljonkaan.
Eli pitäisi saada töitä ensivuodeksi, sitten voin muuttaa täältä pois. Enkä todellakaan halua muuttaa kotiin, tarkoitan isäni luo, vaan ihan niin kuin omaan asuntoon. Ei isän luona mitenkään huono ole asua, mutta jotenkin kun sitä asuu itsekseen niin ei halua palata kotiin sen jälkeen.
Vähän kyllä ahdistaakin valmiiksi jo se, että olisi pakko löytää töitä (ennen kuin olen valmistunut). Ja mielellään ihan omalta alalta töitä. Se kun ei välttämättä ole maailman helpoin asia, mutta parhaani teen. Eihän minun pakko täältä ole vuoden päästä muuttaa, se on tavoitteeni koska omassa kaupungissani on paljon enemmän ihmisiä, joiden kanssa haluan viettää aikaa eikä täällä oikein ole koulukavereiden lisäksi ketään. Koulukavereistakaan ei kovin moni asu täällä vuoden päästä enää.
Tietenkin vuodessa nyt ehtii tapahtua vaikka mitä, en vain voi sisällyttää suunnitelmiini jotakin mahdollisia tapahtumia. Voin kuitenkin pitää suunnitelmani mahdollisimman avoinna ja miettiä sellaisia suurin piirtein-juttuja. Eli toiveissa on työpaikan saanti ensivuodelle, muutto vuoden sisällä. En paljon siis pyydä :D Kaikki muu kiva mitä mahdollisesti tulee eteeni, on vain plussaa :)
(Kuvia on varmaan joskus taas tulossa, tämänpäiväinenkin postaus on jo kauan sitten kirjoitettu en vain nyt ehdi kirjoittamaan uutta juttua enkä etsimään kuvia tähän)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)