Tänään on sellainen päivä, että en millään jaksa odottaa mitään. Haluan että aika kuluisi nopeammin ja toisaalta haluan pitää juuri tämän hetken. Tässä hetkessä parasta on ensinnäkin tuo ilma, täällä paistaa aurinko ja on mukavan kesäinen päivä. Tuoksuu vastaleikatulta ruoholta ja ulkoa kuuluu lasten leikit.
Sitten miksi haluan ajan kuluvan nopeammin. Ensin odotan erästä ihmistä takaisin tänne, eli voisi sellaiset parisen viikkoa mennä nopeammin. Tästä ihmisestä en kyllä ole kuullut mitään nyt hetkeen, että jos luet tätä niin voisitko ystävällisesti ilmoittaa olevasi kunnossa :D
Odotan myös sitä, että pääsen sinne toiseen kotiini. Voisinhan minä sinne mennä koska vain, en vain halua "turhaan" matkustella nyt kun tiedän että tämän kuun lopulla menen sinne kuitenkin ja olen siellä sitten ihan tarpeeksi taas. Nyt kuitenkin olisi kiva nähdä omia tuttuja tavaroita ja vaatteita ja oma SÄNKY. Täällä nukun lattialla patjalla ja vaikka se onkin ihan ok, niin silti haluan jo omaan sänkyyn pikku hiljaa. Haluan myös päästä taas itse kokkaamaan itselleni sekä ostamaan niitä juttuja kaupasta, mistä pidän. Syön huomattavasti terveellisemmin kun asustelen itsekseni kuin täällä :D Hassua mutta niin se menee.
Järjestyksessä: eniten odotan sitä ihmistä takaisin tänne missä minäkin olen, toiseksi eniten odotan että pääsen elämään taas itsenäistä elämää ja ihan, ihan vähän odotan myös että näen kaikkia koulukavereita :) Kuukauden päästä taas varmasti toivon, että voisin palata tähän aikaan takaisin :D Sitä vähän haluaa aina sitä mitä ei saa. Minulla se ainakin menee noin aika usein. Jospa tämä haluaminen ja toivominen taas rauhottuu kun huomenna "pääsen" töihin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)