perjantai 11. toukokuuta 2012

Matoja

Siinä se sitten oli. Harjoittelu on ohi ja muutaman tehtävän jälkeen alkaa loma :) Viikonlopun aikana teen parhaani, jotta saisin tehtävät tehtyä, sitten voisin keskittyä vain ja ainoastaan tenttiin lukuun. Kesätöistä odotan myös kuulevani jotakin tässä lähiaikoina, mutta siihen asti rauhallista lomailua.

Tämä päivä meni ihanasti, koko päivän on ollut tekemistä ja tapahtumaa. Itseasiassa päivä meni niin nopeasti, ettei edes huomannut kun kello olikin jo niin paljon että kotiin lähtö koitti. Sain ihanan muiston mukaani ja muutenkin jäi hyvä mieli harjoittelusta. Paljon asiaan vaikutti se, että töissä on ollut vain ne mukavimmat ihmiset tällä viikolla suurimmaksi osaksi.

Nyt on kyllä taas ihan todella väsynyt olo. Aamulla kun pyöräilin töihin, matka meni todella nopeasti, ihmettelin ihan oikeasti itse sitä jo aamulla, että miten nyt meni niin mukavasti ja vaivattomasti :o Kun menomatka on melkein kokonaan ylämäkeä. Takaisin tulo oli sitten pahempi, mikä outoa on sekin kun se taas on sitten alamäkeä melkein kokonaan :D Vähän ehkä epäloogista, mutta ei se mitään. Aamun ikävin asia oli se, että ajoin vahingossa etanan päälle :( Minulla meni kylmät väreet ja inhotti todella paljon pitkän aikaa sen jälkeen. Kuulin vain sen äänen, kun kotilo murskaantui renkaan alla...Voi raukkaa... Onneksi se luultavasti oli erittäin nopea kuolema.

Näin. Tässä tämä taas tällä kertaa ja nyt suihkuun ja pian nukkumaan! No, ei ihan vielä :D Mutta aikaisin siltikin, sen verran väsyttää ettei voi jaksaa kovin kauan valvoa tänään.

PS. Tämän päivän laulu on eräs matolaulu :D sitä ei löydy youtubesta, joten en linkitä sitä tänne, mutta ehkä laitan sanat tänne vielä vaikka huomenna. Kuuletko kuinka madot yskii, köh köh.... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)