Sitä vaan tulin kertomaan, että kohta loppuu aika!
Vielä noin kuukauden ajan saan ihastella ja elätellä kaikenlaisia toiveita. Sitten tulee tauko, joka saattaa olla pysyvä. Kaikki riippuu vähän syksystä ja mitä silloin tapahtuu. Mutta jo ajatus tauosta on lannistava.
Aina kun tulee enemmän kuin kahden päivän tauko, tuntuu se aina ikuisuudelta. Melkein ainakin. Kyllähän aika menee nopeasti ihan näissä meidän omissa jutuissa, mutta jos erehdyn ajattelemaan (kuten aika usein käy) häntä, niin pitkältä tuntuu.
Minulla on tilanne (joka jotenkuten ehkä liittyy asiaan). Ja se on sellainen, että eräs vanha tuttavuus kyselee minua treffeille. En missään nimessä edes mieti suostumista, en halua enää siihen mennä. Mutta vastausta mietin. Kun vastauksen pitäisi olla sellainen, että ei kysyisi enää uudestaan.
Asia on nyt niin, että maailmassa on tasan kaksi ihmistä, jonka kanssa menisin treffeille jos mahdollisuus tulisi. Toinen asustelee toisella puolella maailmaa, eli se on aikalailla siinä. Ja toinen on hyvinkin lähellä, mutta siihen liittyy muita juttuja, joiden vuoksi olen 99% varma ettei siitä tule mitään.
Tavallaan ihan ok, eipähän tule ongelmia enää lisää :) Kuitenkin se tuki olisi kiva ja tämä lähellä oleva olisi täydellinen tuki (luonnollisesti).
Että näin, enpä kyllä tiedä mitä tekisin, jos oikeasti vihreää valoa tulisi tältä täydellisyydeltä. En varmaan osaisi tehdä mitään :o
On se elämä vaikeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)