Nyt kun mietin mitä kaikkea vaunuilta haluan niin lista oli suurimmaksi osaksi tällainen:
- isot pyörät
- yhdistelmät
- turvalliset
- nelipyöräiset
- tilava tavarakori
- melko edulliset
- neutraali väri tai muuten ihana väri, ei kuitenkaan mielellään musta
Alku syksystä katselin aina välillä vaunuja käytettyinä ja uusina mutten katsonut sillä silmällä että mitään hankkisin. Sitten sattumalta löysin juuri ne haavevaunut alle puoleen hintaan käytettynä (siis vähän käytettyinä, melkein uusina). Siinä oli pieni kiire myös päättää haluanko ne vai tyydynkö joihinkin muihin. Ne oli siis myynnissä huutonetin kautta. Päätin kuitenkin laittaa oman huutoni niistä (ja olin ainoa huutaja muutenkin) ja hyvin pian sain tietää että minä saan ostaa ne :D
Kaikki eri vaiheet jännittivät minua, mutta lopulta vaunut kotiutuivat ja heti otin kaikki kankaat irti ja pesin ne. Pesin myös rungon ja renkaat. Nyt vaunut ovat vieläkin osissa, runko ja renkaat ovat varastossa ja kankaat kaapissa. Kun ei niillä ole mikään kiire vielä. Siksi myöskään ei ole yhtään kuvaa vaunuista, siis omaa kuvaa, joten tuo kuva on netistä lainattu. Mahdollisesti kun vaunut on käytössä tai muuten valmiina käyttöä varten niin voin ottaa omiakin kuvia :)
Nämä siis täällä ja olen oikein tyytyväinen vaikkei käyttökokemusta vielä olekaan :D
Täältä kuva |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)