Tänään on sellainen olo että haluan elää sitä toista elämääni. Tuntuu taas siltä, että olen jumissa ja haluan vain päästä eteenpäin. Tällainen olo tuntuu tulevan aina kun olen täällä tarpeeksi kauan. Sitä miettii vaan että johtuuko se siitä että olen tässä kodissa vai onko se koko tämä kaupunki? Toivon ihan todella paljon että kun asun täällä omassa asunnossani, tätä oloa ei tule.
Kuva lainattu täältä |
Tällä hetkellä tähän tylsään olotilaan vaikuttaa myös se, että olen kipeä. Pää tuntuu räjähtävän, ei saa hengitettyä kunnolla ja vaikka haluaisi tehdä vaikka mitä, ei jaksa. Sitten on vielä se inhottava tunne että aivastus tulee kohta, muttei se koskaan tule. Tällä hetkellä olen todella kyllästynyt olemaan kipeä.
Huomenna menen joka tapauksessa vielä harjoitteluun, sen pitäisi olla viimeinen päivä mutta kun olen ollut kipeä liikaa niin minun pitää vielä joskus tehdä yksi päivä lisää. Huominen on siis vasta toiseksi viimeinen. Viimeisen päivän teen joskus toivottavasti kuukauden päästä.
Täältä |
On vähän sellainen olo, että jos nyt olisin terve, voisin tehdä taas jotakin tyhmää. Että tavallaan onneksi sitä on kipeä eikä todellakaan jaksa mennä mihinkään, paitsi peiton alle kohta. Onneksi olen tehnyt suurimman osan tehtävistä, vain yksi hieman suurempi juttu pitää vielä kirjoittaa mutta sen ehtii hyvin viikonloppuna tai miksi ei viikollakin. Nyt vain kerään voimia huomiseen, lääkkeiden voimalla ajattelin kuitenkin pärjätä.
![]() |
Täältä |
Ainiin ja kaipa se pakollinen toivotus täytyy laittaa loppuun: Hyvää ystävänpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)