sunnuntai 7. lokakuuta 2012

When someone tells you about their problems, it doesn't always mean they're complaining, it means they trust you.


Tiedän jo nyt, että tällä viikonlopulla on ollut eheyttävä vaikutus. Olin jotekin niin rikki ja masentunut kun tulin, mutta nyt jo tuntuu paremmalta :)

Itseasiassa eilen illalla alkoi tuntua paremmalta. Niin ne tietyt ihmiset vain saavat paremmalle tuulelle.



Päätin jättää psykan nyt ainakin tammikuulle ellei kokonaan ensisyksyyn. Tieto siitä, että ei tarvitse nyt miettiä psykologiaa, tekee olon jo vähän kevyemmäksi. Tästä taas huomaan, ettei kannata kasata liikaa työtä itselleen kun ei ole pakko.


Tuleehan niitä tenttejä muutenkin tässä ihan tarpeeksi, aivan varmasti ahdistun uudestaan muutaman viikon päästä, mutta juuri nyt on helpompi olla.


Sain viikonlopun aikana kirjoitettua sen esseen ja tehtyä yhden toisenkin tehtävän. Olen siis saanut aikaiseksi ihan tarpeeksi, kun huomenna palaudun toiseen kotiin, aloitan toiseen tenttiin lukemisen. Ja varmaan etsimään lisää kirjoja.



Tällä hetkellä tämä kahden kaupungin välissä reissaaminen tuntuu raskaalta. Molemmissa on omia hyviä puoliaan, toisessa kyllä vähemmän.


Olisi ihanaa jos voisi asua täällä ja omassa kodissa. Harmi vain, etten ole tarpeeksi rikas sellaiseen. Enkä kyllä jaksaisi matkustaa joka päivä neljä tuntui yhteensä ihan vain käydäkseni koulussa. Jos sitä jaksaa tämän vuoden ja toivottavasti pääsen takaisin muuttamaan keväällä tai kesällä.

Tässä samalla kun etsin kivoja videoita, tuli mieleen ainakin yksi postausidea ja alan sitä luonnostelemaan heti kun saan tämän tehtyä :)

Itseasiassa kaksi, tässähän tulee kiire :D Onneksi ei ollut tämän enempää tällä kertaa. Nyt luonnoksia tekemään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)