Eikä se nyt niinkään ole. Hulluksihan sitä tulee jos vain lukee ja lukee, käy välillä vähän luennolla ja lukee taas. Eikä minulla pitäisi olla psykan kanssa mitään ongelmaa kun voin tehdä sen tentin loppuvuodesta (vai oliko se alkuvuodesta) tai kokonaan ensivuonna. Minä itse vain aiheutan ongelmia itselleni. Pitäisi opetella jotenkin ottamaan rennommin.
Huomisesta tulee taas kamala päivä :/ Aamupäivällä pitää allekirjoittaa inhottava lappu (työsopimus), päivällä kuuntelemaan melkein kiinnostavaa luentoa, lainata kirjoja kopiointia varten, lukea psykaa mahdollisimman paljon niin että vielä ymmärrän mitä luen. Ainiin ja huomenna tulee uusi psykan luento nettiin eli ehkä sitäkin pitäisi kuunnella. Tai sitten jätän luennot viikonloppuun.
Nyt tarvitsen jotakin ihanaa ja rentouttavaa. Toisin sanoen musiikkia.
Miten tälläkin kertaa meni puoli tuntia helposti tähän musiikin etsimiseen? Ja silti en valinnut tänne yhtäkään niistä, joita kuuntelin kun etsin tähän iltaan sopivia kappaleita. Ensimmäinen on nyt vain kestosuosikki. Toinen muistui mieleeni jostakin toisesta kappaleesta ja viimeinenkin tuli ihan yhtäkkiä mieleen toisesta kappaleesta. Hyvä niin tietenkin, on kiva muistaa että näinkin ihania kappaleita on olemassa :) Kahta viimeistä olen kuunnellut paljonkin ennen mutta jotenkin ne on unohtunut uusien kappaleiden tieltä. Nyt ne pääsivät taas muistuttamaan itsestään.
Näillä kappaleilla on nyt hyvä mennä nukkumaan. Huomenna taas uudet ahdistuksen aiheet ja rentouttavat musiikit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)