maanantai 22. lokakuuta 2012

Ladies: Never go for the guy who catches your eye, go for the guy that captures your heart.

Kylläpäs oli vaikea valita otsikko. Vaihtoehtoja on niin, niin paljon eikä oikein mikään tuntunut sopivan tähän päivään. No, valitsin nyt tuon vaikkei se kuvaa päivääni mitenkään.



Tänään on ollut erittäinkin aurinkoinen ja hyvä päivä :) Pitkästä aikaa, tuntuu hyvälle. Jotenkin ihan heräämisestä asti on tuntunut kivalle, vaikka heräsin vähän ennen yhdeksää. Luultavasti se oli se aurinko, joka piristi alusta alkaen. Päivä lähti myös sopivan rauhallisesti käyntiin.



Musiikillisesti tämän päivän juttu on Owl City, sellaisia videoita linkkaan loppuun. Owl Cityllä on uusia kappaleitakin, mutta kun minä olen eniten kuunnellut niitä vanhempia niin niitä laitan tänne tänään. Ehkä kuuntelen huomenna lisää ja niitä uudempia niin nekin tulee tutuiksi.



Olen metsästänyt niitä kuulokkeita jonkun aikaa ja tänään sain senkin asian hoidettua, nyt niihin olisi kiva saada ne pehmusteet vielä. Että se on seuraava etsinnän kohde :D Se kuulokkeista, toinen jännä juttu tältä päivältä on sellainen koulujuttu, johon alunperin minun ei pitänyt mennä mukaan mutta nyt näyttää siltä että olen kuitenkin mukana siinä. Ei siitä niin tarkkaan muuta kuin että siihen sisältyy opintomatka ja se matka kiinnostaa minua eniten. Että kun matka on motivoimassa niin luultavasti jaksan kaiken mitä pitää sen eteen tehdä. En kuitenkaan lupaa tässä kohtaa mitään.



Pari tylsää juttua mahtuu myös tähän päivään, onneksi ne ei riitä pilaamaan olotilaa. Ensinnäkin minulla on hartiat niin jumissa että sattuu ja särkee aikamoisen paljon, että hieroja olisi nyt täydellistä. Harmi ettei kukaan ryhdy minun hierojaksi nyt :/ Toinen asia on se, että minuun otti taas yhteyttä sellainen ihminen, jonka ei pitäisi olla yhteydessä minuun.



Tämä ihminen on sellainen, että minä en ole edes varma onko sen nimistä oikeasti olemassakaan. Välillä tuntuu, että sen profiilin takana on eräs tietty ihminen, välillä taas tuntuu että se voisi olla oikea henkilö. En kuitenkaan haluaisi kertoa mitään itsestäni tälle tyypille, kuka ikinä onkaan. Katsotaan mitä tästä taas seuraa, melkein osaan kyllä arvata mutta antaa nyt olla vielä. Avaudun aiheesta lisää jos tarve vaatii.

Sitten se postauksen paras kohta, eli videoita!






Ensimmäinen on ehdoton lempparini, se on sellainen hyvänolonkappale :) Kaksi muuta on ihan randomisti valittu kun kaikki Owl Cityn kappaleet on kivoja :)
Kuvat on taas kaikki ongittu googlesta, ehkä omiakin on tulossa, katsotaan tässä tällä viikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)