maanantai 20. elokuuta 2012

Rest in peace

Olen miettinyt että mitä sitä tänään kirjoittaisi tänne. Eilen ei ollut mitään ihmeellisiä ajatuksia eikä tänäänkään oikeastaan. Mutta luin uutisen ja se vaikutti minuun, joten kirjoitan siitä vähän.

Uutisessa kerrottiin, että mies jäi junan alle. Ilmeisesti hän oli kaatunut pyörällä junaradalle eikä päässyt ylös ennen kuin juna meni yli. En voi tietenkään olla täysin varma että juuri niin siinä kävi, kun jotkut jää ihan "vahingossakin" junien alle. Mutta mietin kuinka kammottavaa sillä miehellä oli. Kaatua ensin junaradalle, tietää että se juna tulee mutta ei pääse ylös tarpeeksi nopeasti.

Todella, todella inhottavaa. Minä olen itse pyöräillyt monta kertaa juuri siitä kohtaa radan yli. Itseasiassa kuukauden verran kun olin siellä harjoittelussa. Joka päivä ylitin sen samaisen radan, samasta kohtaa, kaksi kertaa päivässä. Aina kun oli satanut, muistan että yritin mennä varovasemmin siitä yli koska se näytti liukkaalta. Minä en koskaan kaatunut siinä, en koskaan edes ollut siinä kun juna meni ohi. Onnekas minä.

Tällaiset uutiset eivät aina vaikuta minuun. Jotenkin tässä on vain jotain sellaista että tulee paha olo. Todella paha olo. Toivottavasti junakuskilla on kaikki hyvin, toivottavasti yksikään lapsi ei nähnyt sitä (tiedän että siellä asuu paljon lapsia lähistöllä), toivottavasti silminäkijöillä on kaikki hyvin ja toivottavasti se mies ei ehtinyt liian kauan ajatella kuolevansa.

Ikävä kesän loppu joillekin.

Päivitys

Katsoin myös jotakin ohjelmaa Foxilta ja se kertoi lentokoneonnettomudesta. Se oli sellainen iso rahtikone, jossa myös kuljetettiin ihmisiä. Sillä lennolla oli mukana paljon orpoja lapsia, vauvoja ja vähän suurempia, mutta lapsia. Joku oli tehnyt pienen virheen ja yli sata ihmistä kuoli, suurin osa lapsia. Ehkä tänään on jotenkin herkempi päivä kuin normaalisti, mutta tuokin sai surulliseksi. En halua edes ajatella kuinka kamalaa se on ollut. Olla lentokoneessa kun yhtäkkiä takaosa lähtee irti. Taikka siis se ovi, mutta kun se ovi oli niin suuri.

Voivoi, koitan ajatella jotakin kivampaa ennen kuin menen nukkumaan. Jos ottaisin lihasrelaksantin niin sekin unettaa jo itsessään. En niitä nappaile ihan muuten vain, vaan minulla on lihakset hieman jumissa ja siksi ajattelin ottaa yhden. Kun en hierojaakaan löydä nyt tähän hätään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)