Tänään ei ehkä ole paras päivä kirjotella mihinkään, varsinkaan tänne koska jostain kummallisesta syystä kirjoitusvirheiden määrä on tänään huipussaan ja muutenkin tekstiä tuntuu tulevan jotenkin epäloogisesti. En osaa selittää, mutta tästähän sen ehkä näkee kun lukee tätä. Ja en siis ole juonut muuta kuin vettä tänään, enkä ole ottanut mitään muutakaan epätavallista. Toisaalta en ole syönyt suklaata tänään, joten ehkä siinä selitys? :D
En ole kirjoitellut tänne muutamaan päivään koska tarvitsin selvästi vapaata, ilman mitään sen kummempaa syytä. Ei vain ole tuntunut siltä, että haluan kirjoittaa tänne. Mutta nyt haluan. Ja ensimmäinen aihe on kirjasto. Ihan tavallinen kirjasto tällä kertaa, haen siis niitä kirjoja, joista selvitän tämän asuinalueen historiaa ja toista ruotsinkielistä kirjaa. Ja nämä yritän etsiä huomenna.
Jep, sitten siirryn hyvin sulavasti pyöräilyyn :D Minulle on harjoittelusta asti jäänyt sellainen olo, että haluan pyöräillä lisää. Jostain syystä nyt tuli sellainen deja vu-olo, ihan kuin olisin kertonut tämän täällä jo aikaisemmin. Joka tapauksessa olen meinannut jo monta kertaa lähteä pyöräilemään, ongelma on vain siinä etten tiedä minne mennä. Tietenkin voisin vain lähteä ja katsoa minne sitä päätyy, mutta minä tarvitsen jonkun syyn tai edes jonkunlaisen valmiin reitin mieleeni ennen kuin voin lähteä. Aika tylsää. Jos joku lähtisi minun kanssa niin en tarvitsisi tarkkaa suunnitelmaa. No, katsotaan jos lähden improvisoidulle pyöräretkelle viikonloppuna.
Nyt ajatukseni karkaavat ja katkeilevat joka toinen sekunti, joten en taida kirjotella enempää. Sen vielä mainitsen, että kasvatan kukkia parveketta varten (olen todela myöhässä tämän asian kanssa, tiedän) ja otin muutaman kuvan istutuksistani. Kasvatan kukkia siis siemenestä asti ja siemenet pääsi multaan lauantaina tai sunnuntaina. Heti kun jaksan ja ehdin, laitan kuvia tännekin niistä. Voin vaikka pitää täällä kesän ajan "kukkablogia" :D siitä ei kyllä tule mitään koska olen niin onneton kasvien hoitaja.
Näin, tässä tänään ja mahdollisesti huomenna jotakin järkevämpää ja kuviakin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)