Ajattelin jo eilen illalla, että täytyy selventää tätä koko ongelmaa vähän. Ihan vain siksikin, että on helpompi kirjoittaa siitä myöhemmin. Annan muutaman kirjaimen nimiksi muutamille ihmisille, jotka tähän liittyvät. Eli tämä pakosta hyvin läheinen ihminen on nyt M ja toinen on E. E liittyy tähän vaikka minä en mitenkään halua enkä aio olla tekemisissä hänen kanssaan. E on vain syy miksi M on unohtanut minut. Syksyllä sain tietää erään asian E:stä ja samalla kaikki muutkin saivat tietää sen ja siitä asti M ei ole ollut kiinnostunut minusta. Minulla on ollut muutamia aikamoisia muutoksia elämässäni tässä syksyn ja kevään välillä ja silti M ei ole kertaakaan edes soittanut ja kysynyt kuulumisia tai mitään muutakaan. Ja eilen tosiaan luin päivityksen, jonka M oli kirjoittanut ja varsinkin nyt on turha luulo että hän tulee missään kohtaan muistamaan minua mitenkään. Tästä nyt voisi päätellä, että olen todella itsekeskeinen, vaikka en ole. Omasta mielestäni en ole enkä kavereiden mielestä enkä isäni mielestä. Olen monta, monta kuukautta pyöritellyt tätä kaikkea mielessäni enkä jaksaisi enää. Olen hyväksynyt sen, että M keskittyy E:hen, tiedän vain jo etukäteen mitä se tuo tullessaan M:lle. E:n kohdalla historia aina toistaa itseään ja niin tulee taas käymään, eli toisin sanoen M on kohta pulassa. Toivon vain ettei M sairastu tai muuten polta itseään loppuun.
En ole ainut jonka mielestä M:n pitäisi pysytellä mahdollisimman kaukana E:stä, mutta ymmärrän myös miksi M ei voi sitä tehdä. Eikä se minua häiritse yhtään, että E on taas M:n elämässä, vaan se häiritsee, että kun E tuli, minut heitettiin pois. Eikä näin pitäisi tapahtua ikinä, tällaisissa tilanteissa siis. Minä toivon etten ikinä toista niitä virheitä, joita M tekee. Ja luulen, etten ainakaan tätä virhettä tule ikinä toistamaan, koska tiedän kuinka uskomattoman väärin se on. En oikeasti voi edes ymmärtää kuinka sellainen ihminen voi tehdä näin. Eikä kukaan muukaan tähän asti sitä ole voinut ymmärtää.
Okei, nyt pitäisi mennä kauppaan, joten lopetan tähän. Tänään saattaa tulla vielä lisää vuodatusta, tai huomenna. Mutta kyllä se siitä taas...Kun saan kaiken ulos, niin voin keskittyä muihin asioihin paremmin :) ja mitä nopeammin käsittelen tämän ongelman, sitä nopeammin löydän taas ne iloiset asiat elämästäni :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suuri kiitos kiinnostuksestasi :)